Jos lapsen kielellinen kehitys huolestuttaa, vanhemman on hyvä kiinnittää erityistä huomiota lapsensa vuorovaikutustaitoihin. Huoli kannattaa ottaa esille myös neuvolassa, kannustaa puheterapeutti Inkka Sundblad.

Lapsen kehityksen seuraaminen voi tuntua kiehtovalta, ja riemua uusien taitojen oppimisesta koetaan monissa perheissä vähän väliä. Osa vanhemmista saattaa myös odottaa, että lapsi oppisi uusia ikätasoonsa kuuluvia taitoja. Esimerkiksi ensimmäisiä sanoja saatetaan odottaa jännityksellä. On hyvä muistaa, että yksilöllinen vaihtelu uusien taitojen oppimisen ajankohdassa on suurta eikä lasten kehitystä välttämättä kannata vertailla keskenään.

Entä jos ensisanoja ei kuulu, vaikka kielellisen kehityksen pitäisi lapsen iän perusteella olla jo hyvässä vauhdissa? Puheterapeutti Inkka Sundblad vastasi Lapsimessuilla Vauvavuosi.fi:n haastattelussa kysymykseen siitä, onko vanhempien syytä huolestua, jos lapsi ei puolentoista vuoden ikään mennessä ole sanonut ääneen tunnistettavia sanoja.

– Perusajatuksena on, että ensisanojen tulisi ajoittua noin vuoden ikään. Ja kaksivuotiaan olisi hyvä hallita esimerkiksi kahden sanan pieniä lauseita. Jos puolitoistavuotias lapsi kuitenkin ymmärtää hyvin puhetta, en huolestuisi niin paljon, Sundblad sanoo.

– Kun lapselle antaa pieniä tehtäviä ja jos lapsi toimii vanhemman ohjeiden mukaisesti, en näkisi suurta syytä huolestua. Tehtävien tulee toki olla yksinkertaisia, lasta voi esimerkiksi pyytää antamaan tai ottamaan jonkin tavaran tai viemään jotakin roskakoriin.

Inkka Sundblad kannustaa vanhempia kääntymään neuvolan puoleen jo varhain, jos jotkin asiat lapsen kehityksessä ja vuorovaikutuksessa mietityttävät.

– Jos vanhemmasta tuntuu, ettei löydä kontaktia lapseensa, kannattaa asia ottaa puheeksi neuvolassa. Neuvolan terveydenhoitajat osaavat tarvittaessa ohjata perheitä oikeanlaisten palveluiden pariin.

– Joskus syvemmät ongelmat vuorovaikutuksessa, kuten katsekontaktin puute, voivat olla varhain huomattavissa ja myös kuntoutus voidaan aloittaa varhain.

Lue myös: Tukesin ylitarkastaja varoittaa lapsiperheitä kodin vaaranpaikoista: ”Aiheuttaa pahimmillaan kuristumisen”

Liity Vauvavuosi.fi:n yhteisöihin Facebookissa ja Instagramissa!

Written by Senni Loikala

Lapsiperhearkea elävä online-toimittaja, jonka kotitalouteen kuuluvat myös opiskelijamies ja ikiliikkujaa muistuttava labradorinnoutaja.