Äidiksi tuleminen oli niin valtava elämänmuutos, että se sai pohtimaan ystävyyttä uudesta näkökulmasta.

Jo raskausaikana mielessäni kävi, miten esikoisen saaminen heijastuisi ystävyyssuhteisiini. Useilla ystävilläni ei ole lapsia, joten poikani syntymän jälkeen elimme täysin erilaista arkea. Alitajuntaani hiipi pelko, että elämäni suurin onni, vanhemmuuteni, rakentaisi hiljalleen muuria minun ja lapsettomien ystävieni välille. Jäin kotiin hoitamaan vauvaani, kun ystäväni jatkoivat arkeaan töiden, opintojen ja rentojen vapaailtojen parissa.

Nyt kun lapseni on yli yksivuotias, uskallan todeta, että pelkoni osoittautui turhaksi. Yhteyteni useimpiin lapsettomiin ystäviini on säilynyt ennallaan. Olen todella iloinen ja kiitollinen, että nykyiseen elämänvaiheeseeni suhtaudutaan uteliaasti. Eräs ystävistäni tosin vitsailee, että minulta täytyy varata soittoaika, sillä en pysty enää juttelemaan puhelimessa yhtä spontaanisti kuin ennen.

Kirjoitin kolmen kohdan listan asioista, jotka toivoisin lapsettomien ystävieni ja tuttujeni tietävän ajatuksistani äidiksi tulemisen jälkeen. Osa ajatuksista koskee enemmän puolituttuja kuin heitä, jotka tuntevat minut hyvin. On mahdollista, että listan kohdat voivat tuntua itsestäänselviltä, mutta niiden kirjoittaminen selvensi ajatuksiani. Painotan vielä, että ystäväni ovat suhtautuneet elämänmuutokseeni sellaisella lämmöllä, mistä voin olla pelkästään kiitollinen.

1) En ajattele, että elämä olisi merkityksettömämpää ilman lasta. Vanhemmuus on antanut omalle elämälleni uuden tarkoituksen, mutta se ei tarkoita, että ajattelisin lapsettomien menettävän jotakin korvaamatonta. Sitä, mitä ei ole, ei voi mielestäni menettää. Heillä on muita yhtä merkityksellisiä asioita elämässään, kuin minulla lapseni.

Arvostan valtavasti, kun ihmiset elävät täysillä omannäköistään elämää. On tärkeää panostaa niihin asioihin, jotka motivoivat ja tuntuvat tärkeiltä. Minusta on inspiroivaa kuulla ja jutella myös sellaisista haasteista ja kokemuksista, jotka ovat kaukana omasta arjestani.

2) Lapsi on keskeistä elämässäni, mutta ei ainoa onnen lähde. Mielessäni on vilahtanut, että osa hieman etäisemmistä tutuistani saattaa ajatella, että elämäni pyörisi pelkästään lapseni ympärillä. Pidän luonnollisena, että erityisesti alkuvaiheessa vauva-arki vie mukanaan. Totta on sekin, että lapseni on kultaisin asia elämässäni ja rakkaus häntä kohtaan on mullistavaa. Se ei tarkoita, että olisin unohtanut kaiken muun. Panostan myös muihin itselleni tärkeisiin asioihin ja järjestän niille aikaa.

Minulla on useamman pitkäaikaisen ystäväni kanssa yhteisiä kokemuksia asioista, joita ei voi jakaa yhtä aidosti kenenkään muun kanssa. Kerran lapsuudenystäväni lähetti minulle viestin, jossa hän kertoi unensa sijoittuneen lapsuudenkotini vessaan. Tuntui upealta, että perheeni lisäksi joku tässä maailmassa tiesi, millaisessa vessassa kävin lapsena. Pieni hassu asia, joka kuitenkin tuntui merkitykselliseltä.

3) Olisi upeaa tavata sekä kahdestaan että lapseni seurassa. Kerran otin korkokengät jalassa pari hyppyaskelta kotiovelta ja olin valmis huutamaan maailmalle vapauden riemuani, kun pääsin vihdoin lähtemään omiin menoihini. Pidän tärkeänä, että tapaan lapsettomia ystäviäni myös ilman poikaani. On mukavaa päästä joskus juttelemaan toisen aikuisen kanssa ilman, että täytyy samalla olla vastuussa lapsesta. Uskon myös ystävyyden kaipaavan tällaista aikaa.

Yhtä tärkeää silti on, että ystäväni tahtovat tavata lapseni. Minusta on tärkeää, että he tietävät, millaista arkea elän. Äitiydestä on tullut osa minua. En ole varma, voisiko kukaan tuntea minua aidosti, jos lapseni ei koskaan olisi mukana tapaamisissa.

© pääkuva pixabay.com

Vauvavuosi.fi on myös Facebookissa ja Instagramissa!

Lue myös: Lähestyykö lapsesi päivähoidon aloitus? Hyödyllistä tietoa päiväkodin johtajalta

Written by Senni Loikala

Lapsiperhearkea elävä online-toimittaja, jonka kotitalouteen kuuluvat myös opiskelijamies ja ikiliikkujaa muistuttava labradorinnoutaja.