Esimerkiksi luukkukirjat pysyvät pienten lasten suosiossa. Erilaisia ensikirjojen ominaisuuksia on paljon lisää.

Vauvan kanssa kannattaa ottaa yhteiset lukuhetket tavaksi, sillä ne ovat tärkeitä kielen kehitykselle. Lue lapselle -hankkeesta muistutetaan, että vauva oppii vain vuorovaikutuksessa ja sitä kirjoihin tutustuminen yhdessä aikuisen kanssa on. Lapsi hyötyy lukemisesta myös muilla tavoin, mistä voit lukea täältä.

Lasten ja nuorten kirjallisuuden tutkija ja kriitikko Päivi Heikkilä-Halttunen totesi Ylen parin vuoden takaisessa artikkelissa, että vanhempien kannattaisi aloittaa vauvalle ääneen lukeminen viimeistään, kun tämä hallitsee pinsettiotteen ja tarraa itse kiinni kirjaan.

Vastikään Helsingin Sanomissa julkaistussa artikkelissa Heikkilä-Halttunen arvioi, että vanhemmat ovat unohtaneet lapselle lukemisen merkityksen.

– Kaikki aikuiset eivät hoksaa, miten monipuolista lasten kirjatarjonta nykyään on ja miten paljon kirjoista voisi saada apua erilaisiin arjen tilanteisiin, Heikkilä-Halttunen sanoi Helsingin Sanomille.

Vauvavuosi.fi otti selvää saamiensa arvostelukappaleiden avulla, millaisia ensikirjoja perheen pienimmille on tarjolla ja koosti kirjavinkit vauvaperheille. Katso listalta, millaisia ominaisuuksia toivot ensikirjoilta ja nappaa lukuvinkit talteen. Artikkelin lopusta löydät toimituksen TOP5-ensikirjasuosikit.

Mitä luukun takana on?

Kurkistuskirjat, joissa luukkujen alla on kuvia, ovat monien pienten lasten mieleen. Kustannus-Mäkelän sympaattisessa Kuka asuu täällä -kirjassa selvitetään, missä metsän eläimet lymyilevät. Lapsi näkee eläimiä ja veijarimaisen mielikuvitusotus Mörkkylin luukkuja avatessaan.

Possu piilosilla -kirjassa (Kustannus-Mäkelä) eläimet leikkivät piiloleikkiä maatilalla. Luukkujen takaa löytyy juonessa mukana olleita eläimiä, ja mestaripiiloutuja kana huomataan viimeisenä. Yksinkertainen tarina on kirjoitettu ihastuttavasti runomuotoon.

Possuss_koko.jpg

Kuvien liikuttaminen on hauskaa

Monissa ensikirjoissa lapsi pystyy liikuttamaan kuvia sormellaan, mikä harjaannuttaa hienomotoriikkaa. Kuvia voi liikuttaa esimerkiksi Maatilan päivä -ensikirjassa (Kustannus-Mäkelä). Värikkäässä ja iloisessa kirjassa tavataan maatilan eläimiä, ja tarina on kirjoitettu elävästi runomuotoon.

Myös Oppi&Ilo-kustantamon Kurkkaa! PIKKUELÄIMET -kirjassa lapsi pääsee liikuttelemaan kuvia ja tutustumaan hyönteisiin ja pieniin eläimiin. Sivut ovat todella paksua pahvia, ja kirja vaikuttaa kestävältä.

Mat_koko

Erilaisia pintoja tunnusteltavaksi

Luku- ja katseluelämys saa uuden ulottuvuuden, kun kirjassa on erilaisia pintoja lapsen tunnusteltavaksi. Tacticin neliosaisen Tunnustellaan-ensikirjasarjan kirjoissa on ihastuttavia ja selkeitä kuvia, jotka ovat hieman koholla. Sarjan osat ovat Tunnustellaan värejä, Tunnustellaan sanoja, Tunnustellaan numeroita ja Tunnustellaan eläimiä. Kirjat kulkevat kätevästi mukana reissuissa, sillä ne ovat melko pienikokoisia.

Sanoja voi tankata myös melko kookkaasta Ihanat ensimmäiset sanat -kirjasta (Tactic). Kirjassa on paljon sanoja opeteltavaksi eri aihealueista. Jokaisen sivun keskellä on kuva, jossa on käytetty sormissa kiinnostavalta tuntuvaa materiaalia.

Söpöä! Ihanat ensimmäiset sanat -kirjassa on oma sivunsa eläinvauvoille.

Näyttävin tunnustelukirja lienee Tacticin Pienten suuri leikkikirja, monenlaisia eläimiä massiivisen kokonsa ansiosta. Sille kannattaa miettiä paikkansa lastenhuoneen sisustuksessa, sillä kirjahyllyyn se ei välttämättä mahdu. Jokaisella sivulla on erilaisia pintoja tunnusteltavaksi sekä peili lukutoukalle.

Korvaaja_oikea.jpg

Nyt pelkkänä korvana!

Kuuntele! MIKÄ SANOO RÄYH? ja Kuuntele! MIKÄ SANOO KOP-KOP? saattavat muodostua lasten suosikeiksi. Oppi&Ilo-kustantamon kirjoista kuuluu kuvitusta tukevia ääniä, kun ääninappia painetaan. Kovaa meteliä kirjat eivät pidä, vaan äänenvoimakkuus on sopivalla tasolla. Lapsi pystyy myös liikuttamaan kuvia sormellaan.

rayh_koko.jpg

Viekö perinteinen ensikirja voiton?

Kirjassa ei välttämättä tarvitse olla nykyaikaisia ominaisuuksia, jotta pieni lapsi kiinnostuisi. Esimerkiksi Pupu tykkää -kirjan (Kustantamo S&S) kuvitukset ilahduttavat sekä lapsen että aikuisen silmää ja saavat mielikuvituksen liikkeelle. Kirja on täynnä eläimiä, luontoa ja hyvää mieltä. Kirjasta välittyy vaikutelma, että se on tehty rakkaudella. Pahviset sivut ovat myrkyttömiä.

Lennokkaassa ja iloisessa Sanojen kirja – yli 250 sanaa ja kuvaa -kirjassa (Tactic) on paljon hyödyllisiä sanoja ja perinteikäs kuvitus. Lapsi pääsee tutustumaan myös hyödyllisiin verbeihin. Hauska lisä on, että kirjassa lukee, millaista ääntä esimerkiksi kulkuneuvot, eläimet, kodin tarvikkeet ja vaikkapa kuorsaava isä pitää.

Kokeilunhaluisesta Mimmi-lehmästä ja pessimistisestä variksesta kertova Varis sanoo ei! -kirjassa (Kustannus-Mäkelä) on useita ensikirjoja syvempi tarina, joten lapsi saattaa viihtyä kirjan parissa vielä pitkään. Kielellä on leikitelty hauskasti. Yksinkertainen, mutta viehättävä kuvitus viihdyttää myös vauvaikäisiä.

Iloiset eläimet ja Iloiset sanat ovat Tacticin kustantamia pienikokoisia ja pirteitä ensikirjoja, joissa jokaisen aukeaman aihepiiri on merkitty kuvatunnisteella. Kun kirjan avaa esimerkiksi kukon kuvan kohdalta, on aukeamalla maatilan eläimiä.

sanat_koko.jpg

Kirja kuin haitari

Sano hei! -ensikirja (Etana Editions) ei ole perinteisen kirjan mallinen, vaan muistuttaa avattuna haitaria. Tarinassa ja kuvissa seurataan taaperon vaunulenkkiä, jonka aikana tervehditään yllättävissä tilanteissa olevia vastaantulijoita. Tarina on kirjoitettu lennokkaaseen runomuotoon. Hulvaton kirja on pahvia ja sopii mainiosti jo vauvoille.

sanohei_koko.jpg

Nämä kiinnostavat vielä isompana (huom, sivut paksua paperia)

Osa hieman isompiakin lapsia kiinnostavista kirjoista sopii loistavasti ensikirjoiksi, kunhan sivut ovat tavallista paksumpaa paperia. Vanhempien kannattaa silti tarkkailla, ettei vauva käsittelisi sivuja liian kovakouraisesti.

Moottoriajoneuvoista innostuva vauva tai taapero ihastuu takuulla Etana Editionsin Autosanakirjaan, jossa on toinen toistaan ihmeellisempiä ja veikeämpiä ajoneuvoja. Mukana on oikeita ajoneuvoja, mutta myös kirahviambulanssi, sateenkaariauto ja naparetkeilijän alus. Mielikuvitusta ruokkivan kirjan tekoon on selvästi pistetty kaikki peliin.

Numerosoppa-kirjan (Etana Editions) lystikkäässä kuvituksessa riittää ihasteltavaa perheen pienimmille. Kirjassa käydään läpi numerot nollasta kymmeneen runomuotoon kirjoitettujen kappaleiden avulla. Runojen elävä kieli vie mukanaan.

Numeroiden maailmaan johdattelee myös 1, 2, 3 Kuinka monta eläintä? -kirja (Mini Kustannus). Perheen pienimmät pääsevät katselemaan herttaisia ja värikkäitä kuvia. Kappaleet ovat lauseen mittaisia, joten kirja sopii mainiosti jo vauvaikäiselle.

Arvaatko eläimet -kirjassa (Mini Kustannus) tutustutaan eläimiin ja niiden ääniin. Sivulla lukee, millaista ääntä jokin eläin pitää, ja seuraavalla sivulla on lystikäs kuva kyseisestä eläimestä. Kirjan idea toimii yksinkertaisuudessaan. Kirja on pienikokoinen, joten sen voi napata helposti mukaan reissuille.

Pienikokoinen Millainen minä? -kirja (Etana Editions) tutustuttaa selkeällä ja hauskalla tavalla erilaisiin tunnetiloihin. Usein ensikirjoissa käsitellään konkreettista ympäristöä, minkä vuoksi tämä kirja on ilahduttava poikkeus.

Kaa_koko.jpg

Kirja = palapeli

Mielikuvitusotus Mörkkyli seikkailee Kustannus-Mäkelän Opitaan numeroita -kirjassa, jossa tutustutaan numeroihin ykkösestä viiteen. Sivuilla on palapeli jokaisen numeron kohdalla. Numeron yksi kohdalla on yksi pala, numeron kaksi kohdalla kaksi palaa ja niin edelleen.

Alle kolmivuotiaille kirjaa suositellaan vain aikuisen seurassa. Pienemmän lapsen kanssa kirjaa on mukavaa katsella yhdessä, mutta myöhemmin lapsi todennäköisesti innostuu kirjasta uudestaan palapelin ansiosta.

mörkkiss_koko.jpg

Kangas materiaalina

Kaikista pienimmille kirjoja valmistetaan kankaasta. Kangaskirja Lintusessa (Tactic) on värikkäitä kuvia eläimistä ja auringosta. Etusivu rapisee, kun sitä koskettaa. Kangaskirjalle ei suositella konepesua, joten sen voi puhdistaa käsipyykissä.

lintunen_koko.jpg

Lukea voi kylvyssäkin!

Kylpyhetkiin voi ottaa mukaan Oppi&Ilo-kustantamon Pyry leikkii -ensikirjan, jossa seurataan Pyry-pingviinin hauskaa päivää ystäviensä seurassa. Kirja on vedenkestävä ja sen mukana tulee pingiivi-kylpylelu. Vedessä leikkiminen ja lukeminen harjaannuttaa lapsen tasapainoa.

pyry_koko.jpg

TOIMITUKSEN SUOSIKIT TOP5

  1. Autosanakirja, Etana Editions, teksti ja kuvitus Carl Johanson, hinta noin 25e
  2. Pupu tykkää, Kustantamo S&S, Karoliina Pertamo, hinta noin 15e
  3. Millainen minä?, Etana Editions, teksti ja kuvitus Jenni Erkintalo, hinta noin 16e
  4. Tunnustellaan-ensikirjasarja, Tactic, hinta noin 9e kappale
  5. Maatilan päivä, Kustannus-Mäkelä, suomennos Raija Rintamäki, hinta noin 13e

© pääkuva pixabay.com

Seuraa Vauvavuosi.fi:tä myös Facebookissa!

Lue myös: ”Kuinka monta tikkiä laitoit?” – kätilö kumoaa väärinkäsityksen ompeleiden ja toipumisen yhteydestä

Written by Senni Loikala

Lapsiperhearkea elävä online-toimittaja, jonka kotitalouteen kuuluvat myös opiskelijamies ja ikiliikkujaa muistuttava labradorinnoutaja.