Otsikon yläpuolella oleva kuva reilu vuoden takaa ja siinä poikani on käytettynä ostamassani nallehaalarissa. Jutun muissa kuvissa näkyvät Newbien vaatteet on saatu KappAhlilta.

Kun lapseni syntymäpäiväkakussa paloi kynttilä, kääntyi elämässäni sivu. Olimme avopuolisoni kanssa selvinneet vauvavuodesta, ja meistä oli tullut taaperon vanhempia. Muutosta korosti, että lapsemme oppi kävelemään samoihin aikoihin. Pian hän jo vipelsi repimään tapettia vuokra-asuntomme seinästä, kiskoi pakastimen oven auki ja kiipeili tuoleille. Ja vielä juoksi karkuun!

Tuntuu tarpeelliselta käsitellä muutama kuukausi sitten päättynyttä vauvavuottani ja siksi pohdin listauksessa sen parhaimpia ja pahimpia puolia.

Parasta vauvavuodessani:

1) Minun ja avopuolisoni vitsit olivat yhtä huonoja kuin ennen. On tavallista, että vauvavuosi koettelee parisuhdetta. Kahdenkeskinen aika on vähissä, väsymys tekee kiukkuiseksi ja intohimon kipinät vaihtuvat helposti tiimipelaamiseksi vauvan ympärillä.

Myös me kohtasimme vauvavuoden haasteita parisuhteessa. Siitä huolimatta vahva inside-huumorimme ei hiipunut vauvavuonna. Olen nauranut kumppanini kanssa yhtä paljon, ellen jopa enemmän, kuin ennen lastamme. Välillä huumori liittyi vauva-arkeen ja uuteen rooliimme vanhempina. Saan toimivasta parisuhteesta ja siinä kukkivasta huumorista voimaa myös vanhemmuuteeni.

J_1_v2
Yökylässä mummilassa. Parin kuukauden päästä palaan töihin ja poikani aloittaa päivähoidossa.

J_2_v3.jpg

Kuvat: Rakastan huppareita, ja nalleprintillä varustettu huppari pisti silmääni suloisuudellaan. Pöllöjen ystävänä nämä housut ihastuttivat. 

2) Vauva-arki oli sosiaalista. Jotkut nauttivat ajastaan vauvansa kanssa pääasiassa kotona, eivätkä kaipaa ohjelmaa. Itse tiesin, etten viihtyisi pitkään seinien sisällä. Suurin osa ystävistäni kävi töissä tai opiskeli, joten he olivat päivisin omissa kuvioissaan. Toki tapasin heitä iltaisin tai viikonloppuisin.

En pidä uusien ystävien löytämistä itsestäänselvänä. Onnekseni sain muutaman upean äitikaverin, ja vauvavuosi sisälsi viikoittain yhteisiä vaunulenkkejä, lounaita ja mukavia hetkiä heidän kanssaan. Kirjoitin aiemmin humoristiset ohjeet äitikaverien löytämiseen.

3) Itseluottamukseni vahvistui. Jokaisella on omia epävarmuuksiaan, jotka voivat vaivata. Kun minusta tuli äiti, sai elämänmuutos pohtimaan omiani. Huomasin miettineeni liikaa, mitä muut ajattelevat minusta. Olen päässyt jyvälle syistä, jotka altistivat sille.

En väitä, että olisin täydellisen itsevarma vieläkään. Pienet rosot kuuluvat ihmisyyteen, eikä kaikista tarvitse hankkiutua eroon. Silti rakastan itseäni enemmän kuin ennen. Uskon, että itsensä arvostaminen heijastuu myönteisesti myös vanhemmuuteen.

4) Uskalsin toteuttaa unelman. Vanhempainvapaalla sain idean Vauvavuosi.fi-sivustoni perustamisesta ja aloin tekemään töitä sen toteuttamiseksi. Muistan hetken, jolloin laitoin sivustoni julkiseksi. Tunsin valtavaa epävarmuutta. Risteilevät tunteeni kertoivat, että olin epämukavuusalueellani ja pidin siitä.

Sain vauvavuoteni aikana rohkeutta toteuttaa itseäni, ja aion vaalia kyseistä voimaa myös jatkossa.

Joona_final.jpg

Thisone
Nallevanhus on peräisin 50-luvulta äitini lapsuudesta.

Kuvat: Nalleteema jatkuu lämpöisessä neuletakissa ja mukavissa legginsseissä

5) Äidinrakkaus kasvaa päivä päivältä. Parasta vauvavuodessani oli, että olin saanut lahjan äitiyteen. Lapsen saaminen on ollut mullistavin käänne henkilökohtaisessa historiassani.

Tunneside poikaani muodostui ensinäkemältä. En osannut odottaa, miten paljon äidinrakkaus kehittyy ajan myötä. Kiintymys ja rakkaus yltyvät, mitä enemmän havainnoin lastani, tutustun häneen ja elän erilaisia vaiheita hänen kanssaan. Kehityksen seuraaminen herkistää. Uskomatonta, että meillä on loppuelämäni kestävä yhteinen matka edessä!

Pahinta vauvavuodessani:

1) Stressasin raha- ja työasioista. Kerroin aiemmin, että toivoimme lasta epävakaasta taloudellisesta tilanteestamme huolimatta. Kerran minulla oli vain noin euro jäljellä, ennen kuin tuet napsahtivat tilille. Sinä päivänä rahattomuus tuntui surkuhupaisalla tavalla vapauttavalta. Meillä oli silti kaikki, mitä tarvitsimme.

Tulevaisuuden työtilanteeni vaivasi, sillä minulla ei ole vakituista työsuhdetta. Ilokseni palaan töihin vuodenvaihteen jälkeen. Sen myötä myös raha-asiat tulevat helpottumaan. Tuntuu hienolta päästä takaisin työelämään, vaikka lapsen laittaminen päivähoitoon kirpaisee.

2) Äitiys herätti väsyneenä ristiriitaisia tunteita. Ensikuukausina lapsellamme oli koliikille ominaisia oireita. Hän itki iltaisin tauotta monta tuntia, eikä mikään helpottanut hänen oloaan. Tunsin itseni avuttomaksi, ja ajoittain ärtyneeksi. Miksei lapsi rauhoittunut, vaikka tein kaikkeni? Tuntui pahalta, että olin hetkittäin ärtynyt vauvaa kohtaan. Niissä tilanteissa annoin itkevän lapsen avopuolisolleni, ja menin toiseen huoneeseen kokoamaan itseni.

Sittemmin olen kuullut, että monet vanhemmat kokevat ajoittain ristiriitaisia tunteita vauva-arjessa.

Joooo_2.jpg

IMG_5631_222__.jpg

Kuvat: Paidalta näyttävä body on ollut yksi luottovaatteistamme sisällä, sillä se on riittävän lämmin viileässä kodissa. Etumuksessa on ihastuttava pöllöprintti.

3) Lapsellani repesi huulijänne ja lohkesi hammas. Mitä seuraavaksi? Vauvavuoden alussa luulin, että pystyisin suhtautumaan vauva-arkeen huolettomasti. En samastunut vanhempiin, jotka pelkäsivät kätkytkuolemaa. Pidin todennäköisyyttä samana, kuin Kiasman katolta tipahtaisi keilapallo päähäni. Luotin, että kaikki sujuisi omalla painollaan.

Kun lapseni oppi konttaamaan, olin huolissani uusista vaaroista. Mitä jos leipäpussin muovinen sulkija tipahtaisi huomaamattani lattialle tai yöllä käyttämäni korvatulpat unohtuisivat tyynyn alle, lapseni löytäisi ne ja pahimmillaan tukehtuisi? Kun poikamme huulijänne repesi hänen horjahdettuaan pinnasängyn reunaa päin ja myöhemmin yksi hänen hampaistaan lohkesi, pelkäsin seuraavaksi tapahtuvan jotakin pahempaa.

Tahtoisin suojata poikaani kaikelta pahalta. Pelko lapsen turvallisuuden ja hyvinvoinnin vaarantumisesta tuntuu luissa ja ytimissä. Se muistuttaa minulle, että rakastan lastani. Rakastin lastani myös aivan pienenä, mutta äidinrakkauteni on muovautunut uudenlaiseksi. Kauhuskenaarioille en silti anna valtaa.

4) Omaa aikaa ei ollut aina tarjolla, kun sitä olisi kaivannut. Minulle on tärkeää, että saan välillä keskittyä kirjoittamaan sivustolleni, käydä yksin kaupassa tai kävelyllä. Tunnen olevani parempi äiti, kun saan joskus omaa aikaa.

Vauvavuotena kaipasin välillä hengähdystaukoa, kun sen saaminen ei ollut mahdollista. Tuollaisina hetkinä mielessäni kävi, estäisikö äitiys saavuttamasta asioita, joiden eteen tahdoin tehdä töitä. Tunsin oloni itsekkääksi, kun olisin hetkittäin tahtonut keskittyä johonkin muuhun kuin lapseeni. Uskon kuitenkin, että tuollaiset tunteet ovat tavallisia vanhemmilla.

5) Pelkäsin läheisten ihmissuhteideni kärsivän. En sietänyt, että minua neuvottiin vanhemmuuteen liittyvissä asioissa. Menetin hermoni, jos joku vihjaili lapsellani olevan liikaa tai liian vähän vaatteita päällä. Tulin vihaiseksi, jos minulle kerrottiin, milloin lapseni kannattaisi nukuttaa tai syöttää. Kerran minulle työnnettiin väkisin takki mukaani käväistyäni parvekkeella, etten saisi rintatulehdusta.

Hetkittäin pelkäsin, että äitiyteni myötä etääntyisin joistakin ihmisistä. Olin herkkä pienellekin kritiikille. Tunsin, että kykyni huolehtia lapsestani ja itsestäni kyseenalaistettiin, vaikka neuvot olivat usein hyväntahtoisia. Olen kiitollinen, että olemme puhuneet tärkeiden ihmisteni kanssa myös vaikeista asioista. Sen ansiosta meistä on tullut entistä läheisempiä.

Jos elät nyt tai lähitulevaisuudessa vauvavuottasi, liity Vauvavuosi.fi:n yhteisöihin Instagramissa ja Facebookissa!

Lue myös: Sormiruokailijan vanhempi! 10 apuvälinettä, joita kannattaa hyödyntää

Written by Senni Loikala

Lapsiperhearkea elävä online-toimittaja, jonka kotitalouteen kuuluvat myös opiskelijamies ja ikiliikkujaa muistuttava labradorinnoutaja.