Geriatrian erikoislääkäri Otto Lindberg totesi Ylen aamu-tv:ssä, että mahdollisimman monen kannattaisi rokotuttaa lapsensa.

Suomessa vanhemmat päättävät, antavatko lapselleen kansallisen rokotusohjelman rokotteet. Enemmistö rokotuttaa jälkikasvunsa, mutta kaikki eivät. Geriatrian erikoislääkäri Otto Lindberg perusteli torstain Yle aamu-tv:n lähetyksessä, miksi mahdollisimman monen kannattaisi rokotuttaa lapsensa.

– Jos rokotuskattavuus laskee ja laumasuoja on heikko, vain yksi sairastumistapaus voi aloittaa epidemian. On tärkeää, että mahdollisimman moni ottaisi rokotteet.

– Jos taudin levittäjiä ei ole, ihmiset eivät myöskään sairastu.

Monissa maissa tärkeimpien rokotteiden ottaminen ei ole samalla tavalla vapaaehtoista kuin Suomessa, kertoi Lindberg.

– Jos esimerkiksi Yhdysvalloissa tahdot, että lapsesi pääsee lastentarhaan tai kouluun, hänet on pakko rokottaa. Muuten häntä ei päästetä sisään.

”Oma veljeni kuoli tuhkarokkoon”

Tuhkarokko on yksi vaarallisista sairauksista, jolta voi suojautua rokotteen avulla. Tauti on vakava missä iässä tahansa ja hengenvaarallinen etenkin puolustuskyvyltään heikentyneille.

– Kehitysmaissa rokotuskattavuus on heikko ja tuhkarokkoon sairastuneista lapsista kuolee joka kymmenes.

Suomessa lapsilla on mahdollisuus saada kaksi rokotetta tuhkarokkoa vastaan, mikä tarjoaa Lindbergin mukaan lähes täydellisen suojan eliniäksi.

– Jos Suomessa olisi tuhkarokkoepidemia, ei joka kymmenes lapsi kuolisi. Mutta lapsia kuolisi hirveän paljon nykyistä enemmän. Tuhkarokkoon voi kuolla akuutisti taudin ollessa päällä, mutta myös vuosia myöhemmin sen aiheuttamaan aivotulehdukseen.

Aivotulehdus on harvinainen tuhkarokon komplikaatio, mutta jälkitauteja on muitakin. Yleisimmät ovat korvatulehdus, ripuli, keuhkokuume ja hengitysteiden bakteeri-infektio. Sairastamisen jälkeen elimistön puolustuskyky muita tauteja vastaan heikentyy viikosta jopa yli kahteen vuoteen.

Lindberg kertoi lähetyksessä myös rankasta tuhkarokkoon liittyvästä muistostaan:

– Oma veljeni kuoli tuhkarokkoon seitsemänvuotiaana. Mielestäni tuhkarokkoa vastaan kannattaa rokottautua.

Lähde: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL)

© pääkuva pixabay.com

Seuraa Vauvavuosi.fi:tä Instagramissa ja Facebookissa!

Lue myös: Syntyikö vauvasi yöllä? Tutkijoilla on sinulle kiinnostavaa asiaa

Written by Senni Loikala

Lapsiperhearkea elävä online-toimittaja, jonka kotitalouteen kuuluvat myös opiskelijamies ja ikiliikkujaa muistuttava labradorinnoutaja.