Imetyksen tuki ry:n edustaja kertoo merkeistä, joista voit päätellä rintamaidon riittävän vauvasi ravinnoksi.

Tuoreita vanhempia voi mietityttää, heruuko äidiltä riittävästi rintamaitoa, jotta vauva kasvaisi ja kehittyisi turvallisesti täysimetyksellä. Imetyksen tuki ry:n vertaistukikoordinaattori Anna Groundstroem kertoi Lapsimessut 2018 -tapahtumassa merkeistä, joista vanhemmat voivat päätellä äidinmaidon riittävän pienoisensa ravinnoksi.

Vauva ruokailee riittävän usein

Jos vauva imee tehokkaasti rintaa vähintään 8-12 kertaa vuorokaudessa, on Groundstroemin mukaan erittäin todennäköistä, että pikkuinen saa riittävästi ravintoa.

– Tehokkaat imut tunnistat siitä, että vauvan ote rinnasta on napakka ja kuulet, että vauva nielee maitoa, Groundstroem kertoo.

Vauva virtsaa ja ulostaa riittävän usein

Jos vauva virtsaa riittävän usein, saa hän mitä todennäköisemmin tarpeeksi rintamaitoa, vakuuttaa Groundstroem. Yli neljän päivän ikäisten pikkuisten tulisi pissata vähintään 5-6 kertaa vuorokaudessa.

– Pienen vauvan kohdalla täysi vaippa vastaa noin puolta desilitraa pissaa eli vaipan ei tarvitse olla läpimärkä, Groundstroem sanoo.

Jos vauva ulostaa vähintään kerran päivässä, voivat vanhemmat Groundstroemin mukaan luottaa, että äidin rintamaito riittää ravinnoksi vauvalle. Myös ulosteen koostumukseen kannattaa kiinnittää huomiota.

– Tärkeä turvamerkki riittävästä rintamaidon saannista on, että vauvan uloste muuttuu noin neljän päivän ikäisestä lähtien maitokakaksi, eli keltaiseksi rahkantuoksuiseksi kakaksi. Ensimmäisinä elinpäivinä vauva kakkaa tummaa, sitkeää pihkakakkaa.

Vauvan paino nousee sopivaan tahtiin

On normaalia, että vauvan paino laskee syntymän jälkeen. Terveyskirjasto kertoo painon laskun johtuvan siitä, ettei vauva enää saa ravintoa istukasta ja hänen syömänsä määrät ovat aluksi pieniä. Vastasyntynyt virtsaa, ulostaa ja haihduttaa nestettä hengityksen kautta.

Jos vastasyntyneen paino laskee enemmän kuin seitsemän prosenttia syntymäpainosta synnytyssairaalan seuranta-aikana, tulee nykyisten turvaohjeistusten mukaan kiinnittää erityishuomiota vauvan ravinnonsaantiin, Terveyskirjastossa kerrotaan.

Groundstroemin mukaan vanhemmat voivat päätellä rintamaidon riittävän vauvan ravinnoksi, jos painon kehitys etenee turvarajojen sisällä.

– Imetyksessä hyvin tärkeä turvamerkki on, että vauva saavuttaa syntymäpainonsa noin kahden viikon iässä.

– Jatkossa vauva kasvaa noin puoli kiloa kuukaudessa ja toki saa kasvaa enemmänkin.

Mitä tehdä, jos turvamerkit eivät täyty?

Jos edellä mainitut turvamerkit vauvan riittävästä ravinnonsaannista eivät täyty, suosittelee Groundstroem toimimaan seuraavasti:

– Ensisijainen keino auttaa vauvaa on imetyksen tehostaminen, eli kannattaa lisätä imetyskertoja päivään. Vauva saattaa olla unelias ja flegmaattisen oloinen ja silloin häntä voi herätellä ja kutitella, että hän virkistyy imemään rinnalta.

Groundstroem muistuttaa myös, että vauva kannattaa imetyksen aikana vaihtaa riittävän usein imemään toista rintaa.

– Kun huomaat, että nieleminen hidastuu tai loppuu, vaihda vauva toiselle rinnalle. Siitä lähtee uusi heruminen ja vauva saa nopeammin vatsansa täyteen ja rinnat viestin, että maitoa tarvitaan lisää. Rinnat tuottavat maitoa sitä enemmän, mitä enemmän sitä poistuu.

Jos vauvasi riittävä ravinnonsaanti mietityttää, kannattaa asiasta keskustella välittömästi neuvolassa. Sitä kautta voit saada tärkeitä neuvoja ja apua terveydenhuollon ammattilaisilta.

© pääkuva pexels.com

Jos elät vauvavuottasi tai odotat perheenlisäystä, liity Vauvavuosi.fi-sivuston yhteisöön Facebookissa ja Instagramissa!

Written by Senni Loikala

Lapsiperhearkea elävä online-toimittaja, jonka kotitalouteen kuuluvat myös opiskelijamies ja ikiliikkujaa muistuttava labradorinnoutaja.