Huippusuositun Hidasta elämää -sivuston perustaja, hyvinvointikouluttaja ja kahden lapsen äiti Sanna Wikström kannustaa vanhempia hakemaan apua ajoissa, jos arjen pyörittäminen tuntuu liian raskaalta.

Sanna Wikström tietää, millaista on olla nukkumatta kunnolla pariin vuoteen. Yöunet kärsivät aikoinaan, kun Wikströmin ja hänen puolisonsa Pekan esikoislapsi itki jatkuvasti refluksitaudin takia.

– Minä ja mieheni hoidimme tytärtämme vuorotellen yö kerrallaan, jotta edes toinen meistä vanhemmista olisi voinut nukkua. Kävi niin, että kun olisin saanut nukkua, uni ei usein tullut, Wikström kertoo Vauvavuosi.fi-sivuston haastattelussa Lasten oppeja äideille -kirjan julkistamistilaisuudessa.

Pitkään jatkunut unettomuus sai Wikströmin oireilemaan voimakkaasti.

– Sydän hakkasi hirveästi ja kun lapsi nukahti, aloin saada paniikkikohtauksia. Keho alkoi purkamaan väsymystä.

Avun saamisen helppous yllätti

Elettyään kaksi vuotta jatkuvassa univajeessa, Wikström päätti hakea apua arjessa jaksamiseen lastensuojelusta. Nykyään lapsiperheet voivat saada myös kuntien tarjoamaa kotiapua, joka ei vaadi lastensuojelun asiakkuutta.

– Luoksemme tuli heti partio kysymään, minkälaista apua tarvitsemme, mihin vuorokaudenaikaan ja minä viikonpäivinä. Olin hämmentynyt, miksi en ollut aiemmin hakenut apua ja tajunnut, että jotkut auttavat työkseen.

Aika hoitaa tehtävänsä, ettei lasten vauva-ajasta muista asioita, joita ei halua muistaa ja sen sijaan mieleen jäävät hyvät puolet.

Wikström kannustaa vanhempia hakemaan apua, jos arjessa jaksaminen tuntuu liian raskaalta eikä helpotusta tilanteeseen ole näkyvissä.

– Mielestäni apua hakiessa ei ole väliä, mikä on johtanut voimavarojen loppumiseen. Jos itsestä tuntuu, ettei jaksa, kannattaa pyytää apua ajoissa. On vaarallista tottua väsymykseen niin, ettei osaa hakea apua.

– Väsymys luo illuusion, että huomenna asiat järjestyvät. Niin ei käy, ennen kuin saa nukuttua kunnon yöunet.

Wikström on onnistunut jättämään jatkuvan unettomuuden taakseen. Sittemmin perhe on kasvanut kuopuksella, jonka vauva-aika sujui esikoista selvästi helpommin.

– Aika hoitaa tehtävänsä, ettei lasten vauva-ajasta muista asioita, joita ei halua muistaa ja sen sijaan mieleen jäävät hyvät puolet. Se on joku biologinen juttu äideillä.

© pääkuva Arto Wiikari

Jos elät vauvavuottasi tai olet vasta odottamassa perheenlisäystä, liity Vauvavuosi.fi-sivuston yhteisöön Facebookissa ja Instagramissa!

Written by Senni Loikala

Lapsiperhearkea elävä online-toimittaja, jonka kotitalouteen kuuluvat myös opiskelijamies ja ikiliikkujaa muistuttava labradorinnoutaja.