Vanhempainvapaalla oleva toimittaja Senni Loikala kertoo, miksi suhtautui huumorilla tajuttuaan ruokakaupan kassalla, ettei tilillä ollut tarpeeksi rahaa ostosten maksamiseen.

Tapahtuipa vastikään ruokakaupassa hieman ennen sulkemisaikaa:

Pakkasin vauvanruokapurkkeja, äidinmaidonkorvikkeita ja muita ostoksia reppuuni sitä mukaa, kun myyjä siirsi ne kassahihnalla eteenpäin viivakoodit luettuaan.

Myyjä ilmoitti ostosten loppusumman (noin 25 euroa), ja yritin hoitaa maksun pankkikortilla. Pian maksupäätelaitteen näytölle rävähtivät tuomiopäivän sanat: ”Maksutapahtuma hylätty.” Tajusin heti, ettei tililläni ole tarpeeksi rahaa. Vilkaisin jonoa takanani. Tilanne eteni seuraavasti:

Myyjä: Kokeillaan vielä uudestaan.

Minä: Voi olla, ettei siellä ole tarpeeksi rahaa…

(Kokeilin uudestaan, mutta laite hylkäsi maksutapahtuman. En tahtonut jättää ostoksia ja poistua kaupasta, sillä olin risteillyt pitkään kaupan käytävillä löytääkseni kaiken tarvitsemani, ja korvikkeet ja vauvanruoat olisivat pakko saada mukaan.

Perheeni toisella tilillä, niin sanotulla hätävaratilillä, on jonkin verran rahaa. Täytyisi vaan tehdä tilisiirto.)

Minä: Onko mahdollista, että siirtäisin puhelimella toiselta tililtä rahaa, niin saisin nämä maksettua? Jos voisit ottaa seuraavan asiakkaan sillä välin?

(Minulla oli jo käsissäni älypuhelin ja tunnuslukukortti verkkopankkiin kirjautumista varten.)

Myyjä: Minun täytyy kutsua esimies.

Minä: Eikö ole mahdollista palvella seuraavaa asiakasta tällä välin?

Myyjä: Kauan sinulla menee siinä?

Minä: Siis ihan hetki, pitää vaan kirjautua nettipankkiin ja tehdä tilisiirto.

Myyjä: Sitten ei tarvitse kutsua esimiestä.

(Myyjä nyökkäsi luvan antaakseen, mutta ei ilmeisesti pystynyt palvella muita kesken myyntitapahtuman. Täytyi siis tehdä tilisiirto pitkän jonon odottaessa. Päätin, että en aio hävetä tilannetta. Takanani oleva asiakas vilkaisi rannekelloaan.

Myönnän rukoilleeni, että olisin muistanut sutata kynällä tunnuslukukortista viimeksi käyttämäni tunnusluvun. Pankkini verkkopankkiin pääsee kirjautumaan käyttäjätunnuksella ja seuraavalla vapaalla tunnusluvulla. Monesti unohdan merkitä käyttämäni tunnusluvun, mikä hidastuttaa sisäänkirjautumista seuraavalla kerralla.

Halleluja! Pääsin nettipankkiin ensimmäisellä yrityksellä ja siirsin hätävaratililtä käyttötililleni rahaa.)

Minä: Nyt siellä pitäisi olla rahaa.

(Kokeilin korttimaksua jälleen ja maksutapahtuma meni läpi. Päätin yrittää keventää tunnelmaa.)

Minä: Tililtäni puuttui muuten 30 senttiä.

(Siirryin pakkaamaan loput ostokset, ja poistuin kaupasta voittajana. Perheemme ei kuolekaan nälkään!)

Miksi kieltäydyin häpeämästä?

Minä ja avopuolisoni toivoimme lasta elämäntilanteessa, jota nuoret aikuiset pitävät Väestöliiton joulukuussa julkaiseman Perhebarometrin mukaan epäsuotuisana perheen perustamiselle. Minulla ei ole vakituista työsuhdetta, tosin olen ollut työelämässä useamman vuoden valmistumisen jälkeen. Kumppanini opiskelee ja tekee keikkatöitä. Opintoja on paljon jäljellä. Meillä ei myöskään ole merkittäviä säästöjä. Jos olisimme miettineet, mikä on taloudellisesti järkevää, meillä ei olisi lasta.

Toivoimme perheenlisäystä tiukasta rahatilanteesta huolimatta, sillä yhteinen lapsi oli suurin unelmamme. Uskomme, että kaikista rakkaimmat muistomme tulevat liittymään perheeseen ja ystäviin. Hienot kokemukset ja saavutukset työelämässä tulevat varmasti hyvänä kakkosena, kolmosena tai nelosena. Koska elämälle ei voi sanella, miten se tulee menemään, tahdoimme antaa kaikista suurimmalle unelmallemme mahdollisuuden raha- ja työtilanteestamme huolimatta.

Olen aina suhtautunut raha-asioihin huolettomasti, sillä en ole kova tuhlaamaan. Kun hätävaratilimme pohja pilkisti näkyviin, alkoivat kämmenet hikoilla. Oli löydettävä keinoja säästää, jotta saisimme vuokran maksettua ja pidettyä perheemme kylläisenä. Hylkäsimme ajatuksen vauvauinnin aloittamisesta kalliin kuukausimaksun takia. Vaikka olemme karsineet menoja, pelottaa, riittävätkö rahat seuraavaan vanhempainrahan maksupäivään ja kumppanin opintotuen ja palkan maksupäivään.

Ikävöin vakiintuneiden tulojen tuomaa turvaa. Olisi hienoa, jos ei tarvitsisi miettiä, riittävätkö rahat elämiseen. Olen aina pitänyt työntekoa tärkeänä, mutta äitiysvapaan aikana sen merkitys on kasvanut entisestään. On myönnettävä, että olen tuntenut poltetta päästä tienaamaan helpottaakseni tilannettamme ja päästäkseni toteuttamaan itseäni. Se ei tarkoita, etten nauttisi päivistä vauvamme kanssa. Hänestä on tullut suurin onni elämässäni. Hoidan häntä mielelläni kotona niin pitkään, kunnes koemme hänen olevan valmis aloittamaan päivähoidossa.

Joskus unelmien toteutuminen vaatii jopa persaukisena elämistä. Eiväthän saavutukset tuntuisi miltään, jos niiden eteen ei täytyisi kamppailla. Sen takia kieltäydyin nolostumasta, kun tajusin kaupan kassalla, ettei tililläni ollut tarpeeksi rahaa ostoksiin.

© pääkuva unsplash.com

Jos elät vauvavuottasi tai olet vasta saamassa perheenlisäystä, liity Vauvavuosi.fi-sivuston yhteisöön Facebookissa ja Instagramissa!

Written by Senni Loikala

Lapsiperhearkea elävä online-toimittaja, jonka kotitalouteen kuuluvat myös opiskelijamies ja ikiliikkujaa muistuttava labradorinnoutaja.