Äitiyspakkauksen pahvilaatikoista on tehty useita kymmeniä valituksia. Kaikissa tapauksissa laatikot ovat irrottaneet väriä aiheuttaen ikäviä tilanteita.

Vuoden 2017 äitiyspakkauksen pahvilaatikot saattavat irrottaa väriä ja siksi ne voi palauttaa, ilmoittaa Kela tiedotteessaan.

Valituksia pahvilaatikoista on tullut useita kymmeniä. Kaikissa tapauksissa laatikoissa oleva kuva on irrottanut väriä ja aiheuttanut harmia.

Säilytin äitiyspakkauksen pahvilaatikkoa vaatehuoneessa. Kun olin viemässä laatikkoa varastoon, valkoiseen seinään jäi ruma väriläiskä laatikon kuvasta”, kertoo yksi äiti Vauva 2017 -Facebook-ryhmässä.

Toinen äiti kertoi samassa keskustelussa, että hänen lemmikkinsä oli joutunut äitiyspakkauksen pahvilaatikon uhriksi.

Koirallani on valkoinen turkki ja hän nukkui äitiyspakkauksen pahvilaatikkoa vasten. Kun hauva heräsi, oli turkkiin värjäytynyt laatikossa olevia lintujen kuvia. Koska koirani pelkää vettä, en voinut pestä kuvia pois. Lenkillä kiima-aikaa eläneet linnut parveilivat hännänheiluttajani ympärillä. Muut koirat eivät suostuneet tervehtimään koiraani, joten hauva oli masentunut monta päivää.

Kela pahoittelee vuoden 2017 äitiyspakkauksen pahvilaatikoista aiheutuneita ikäviä tilanteita. Pahvilaatikot voi palauttaa vappuun mennessä. Vaihtokauppana vanhemmille luvataan banaanilaatikko.

Jotta palautuksen voi tehdä, pyytää Kela täyttämään esitietolomakkeen. Sen avulla Kela arvioi palautukseen tulevien laatikoiden määrän. Pääset täyttämään lomakkeen tästä.

Vuoden 2017 äitiyspakkaus on puhuttanut jo aiemmin. Tammikuussa Kela ilmoitti, että kahdesta bodysta saattaa irrota neppareita ja siksi ne aiheuttivat tukehtumisvaaran.

Seuraa Vauvavuosi.fi-sivustoa Facebookissa ja Instagramissa!

Huom! Tämä aprillipäivänä julkaistu artikkeli oli aprillipila. 

Written by Senni Loikala

Lapsiperhearkea elävä online-toimittaja, jonka kotitalouteen kuuluvat myös opiskelijamies ja ikiliikkujaa muistuttava labradorinnoutaja.